Liikuttava Kaveri Vol 2: Soveltava-toimintamalli

  • Vähän tai ei ollenkaan harrastavan, terveytensä eteen liian vähän liikkuvan vammaisen nuoren harrastamisen tueksi rakennettu vapaaehtoistyön toimintamalli.
  • Maksuton ja matalan kynnyksen tuettu pienryhmä-toteutusmuotoinen harrastamisen mahdollisuus
  • Tarjoo myös nuoren tukihenkilölle/läheiselle toiminnallista, säännöllistä yhteistekemistä oman tuettavan nuoren kanssa, mahdollisuus harrastaa maksuttomasti ja edistää myös omaa terveysliikuntaa sekä toimia isommassa yhteisössä oman tuettavan nuoren kanssa.
  • Seuran vapaaehtoiset Liikuttavat Kaverit tukevat harrastamista ja vahvistavat nuoren lajiosaamista.
  • Harrastamisen myötä, riittävän lajiosaamisen kartuttua, nuorella on mahdollisuus koulutuksen kautta osallistua tuetusti seuran toimintaan myös soveltavan ryhmän
    vertaisohjaajana yhdessä valmentajan kanssa.

Kenelle?

  • 15-29 -vuotiaille vammaisille nuorille, jotka eivät sosiaalisista tai taloudellisista syistä harrasta liikuntaa
  • Nuoren omalle tukihenkilölle/läheiselle
  • Seuran vapaaehtoisille aikuisille

Mukaan toimintaan

  • Ryhmä kokoontuu kolmen kuukauden ajan säännöllisesti kaksi kertaa viikossa 17.8.2023 alkaen
  • Torstain harjoittelukerta on valmentajan ja Liikuttava Kaveri (lajia osaavien) vapaaehtoisten kanssa suoritettava harjoitus.
  • Lauantain treenikerta on valmentajan ja oman
    kaverin/tukihenkilön/perheen jäsenen kanssa tehtävä harjoituskerta, mikä edellyttää myös oman parin
    osallistumisen.

    Huom! Lauantain treenikerralle voi osallistua vain oman parin kanssa. Liikuttava Kaveri -vapaaehtoisia ei ole tällöin paikalla. Ilmoitathan valmentajalle, jos treenikerta jää sinulta väliin.

Harjoitusajat:

•To klo 17.30-18.30

•La klo 13.30-14.30

•Ensimmäinen ryhmä starttaa to 17.8.2023

 

Raholan liikuntakeskus, RBC ry:n Sali, 2.krs, Teerivuorenkatu 2, 33300 Tampere

 

Jos kiinnostuit, otathan pikaisesti yhteyttä valmentaja Pasiin sähköpostilla: pasi.vainionpera@saunalahti.fi, niin saat ilmoittautumislomakkeen ja lisätietoa.