Respect Boxing Club ry on keväällä 2016 rekisteröity, kamppailu-urheilun erikoiseura.

Seuran tärkeitä arvoja ovat: Kunnioitus, kannustus, arvostus ja luottamus. Nyrkkeilyssä kaksi ihmistä kohtaa yhteisöllisellä tavalla, jossa on säännöt ja kunnioitus toista kohtaan, mikä kestää ikuisesti, Respect everlast !

 

Respect Boxing Club pyrkii toteuttamaan yhteistä hyvää hyvinvoinnin kautta sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla. Lapset, nuoret, eri kansallisuudet, syrjäytyneet, vähemmistöt ja myös ihan tavalliset kansalaiset ovat yhdessä seuran yhteistyön voima. Jokaiselle löytyy paikka seurassa! Menestys on hyvinvoinnin sivutuote!

 

Tällä hetkellä seuran toiminta koostuu pääosin kunto- ja kilpanyrkkeilijöistä ja hyvinvointivalmennuksesta.

 

Varainhankintana seura järjestää myös järjestyksenvalvojan perus- ja kertauskursseja ja itsepuolustus- ja voimankäyttökoulutuksia sekä PT-palveluja.

 

Seuran ovat perustaneet Pasi Vainionperä, Petri ja Oskari Palomäki. Pasi on koulutukseltaan liikunnanohjaaja, personal trainer, mielenterveys- ja päihdetyön lähihoitaja, 3-tason kamppailu valmentaja, mustanvyön karateka ja mm. perustanut myös 1996 Boxing Club Nokian.

 

Seuran puheenjohtaja ja kilpapuolen päävalmentaja Petri on ammattivalmentaja, turvallisuus- ja voimankäyttökouluttaja sekä alan yrittäjä.

 

Seura toimii Tesoman ytimessä, Raholan liikuntakeskuksessa, jossa on käytössä varusteiltaan monipuolinen isosali ja kehä, sekä liikuntakeskuksen salibandykentät.

Pasi Vainionperä ja Petri Palomäki